Sunnuntai, meidän kisapäivä :)

Sunnuntain vastainen yö menikin sitten kelloa tuijottaessa ja pohtien kaikkia mahdollisia asioita mitä nyt päässä voikaan pyöriä..ja tietysti niitä pikkupossuja.
Toisaalta, ajattelin olkoot, ei haittaa vaikken nuku, nukunpahan sitten seuraavana yönä -tästä en enää ota lisästressiä. 

Seitsemän jälkeen pomppasin ylös, hippu ulkoilemaan lippumiehen kanssa ja kisavalmisteluihin. Yhdeksältä oli lähtö hotellilta ja me omalla autolla – jee kaikki oli taas niin ihanaa.

Kisapaikalle oli vajaan tunnin matka ja joo, kyllähän se tie joka vuorille lopulta lähti viemään oli sanotaanko vähintään haasteellinen meidän ajoneuvolle… perässämme ajoi kuitenkin  apumies, joka tilanteen niin vaatiessa kyyditsisi meidät perille. 

Pääsimme lähes perille, viimeinen nousu n 300m oli kuitenkin liikaa ja auto jäi parkkiin alapellolle.

Liinat mitattiin ja merkittiin ja jälkinumerot vedettiin hatusta.
Arvonnassa voitin  toisen lähdön ja jee, paitsi että itse iloitsin olla alkuppäässä- tuuristani, minulle alettiin hurrata.  Ei ole todellista jälki lähtisi alapellolta, noin sata metriä autostamme. Kisajärjestäjien mielestä tämä oli lähes lottovoittoon verrattavissa, joten hei tämähän oli sitten jo toinen loistava asia tälle päivälle –eikös se sanonta niin mene ettei kaksi ilman kolmatta. 

Tein valmistelut vanhan kaavan mukaisesti, enkä uskaltanut ottaa edes uutta taskumekkoa käyttöön vaan vedin vanhan treenimekon päälle. Kaikki pitää olla just niin kuin aina ennenkin. Tukan väriäkään ei kampaajalla alkusuunnitelmista huolimatta muutettu, ettei se vaan pilaa kisafiilistä :D
Espanjalainen tuomari otti vastaan ilmoittautumisen, sanoi Buenos Dias ja minä kerroin suomeksi keitä ollaan ja miksi ollaan ja mitä koira tekee esineillä – hiukka hassua.

Pelto oli kuiva ja kivinen, siellä oli nousuja ja laskuja ja tuuli tuiversi eli niin totaallisen erilaista, kuinkoti-Suomessa. Perässä kulkivat molemmat tuomarit,  Jordi Gonzalez i Bueno, Espanja ja Xavier Bruná, Ranska sekä Atibox organisaation varapuheenjohtaja Nicolas Limon, Belgia sekä tietysti jäljen tallaaja, eli ihan kunnon delegaatio matkassa .  

Hippu lähti tarkasti, mutta hieman varovasti paalulta ja mielessä kävi onko haaste sille kuitenkin liikaa ja päästäänkö edes liinan mitta etenemään.

Matka alkoi kuitenkin edetä ja päästiin ekalle esineelle, huh. Ja kaarikin heti ekalla suoralla, hyvin meni. Eka kulma hieman yli, mutta kohta taas jäljellä. Seuraavat kulmat  aivan loistavat. Toinen ja kolmas suora pitkiä ja molemmissa esineet. Yritin laskea montako on poimittu mutten enää muistanut.

 Taas hieno kulma, esine ja suora toi ensin harhalle jonka ohitus toi piikille, kaikki nuo meni aivan tosi tosi hienosti. Taas esine…apua monseko se oli, ei mitään kuvaa. Piikki ja sitten mitä mitä mitä ?? ei kai vaan harha? Tämän on pakko olla viimeinen suora – ei voi olla harhaa- mitä ihmettä Hippu tarkistelee?? Seison tikkuna ja sydän hakkaa, ei voi käydä niin että päästään viimeiselle suoralle ja jäädään tähän. Hippu-kulta rakas, katso nyt, siinä se on ihan siinä edessä, siellä se menee…. Tuntui että minuutit kuluu, mutta videolta kun katsoin niin hetki oli minimaallinen, miten aika saattoikin tuntua niin pitkältä.... "Sorry, siin nyt vaan oli joku juttu mikä oli pakko tsekata", tuumasi  Hippu ja otti taas oman jäljen ja ilmaisi kohta viimeisen esineen. Paitsi oma - oli meinannut lippumiehenkin pokka pettää ja videolta kuului  tuolla suoran pätkällä - ei vitsin vitsi

Tuomarit jäivät ynnäämään pisteitä ja laskemaan antamiensa pisteiden keksiarvoa. Atibox–herra käveli onnittelemaan kehuen Hipun työskentelyä parhaaksi mitä on nähnyt viikonlopun aikana. Samaten jäljenpolkija kehui Hippua parhaaksi, mutta kyllähän minä sen itsekin tiedän- sehän on mun oma kultahippu.

Tuomarit hymyilivät ja näyttivät peukkua jo ennen kuin arvostelu alkoi, joten ei ihan huonosti varmaan mennyt ajattelin. Ja erinomaista palautetta saatiinkin, jälkityöskentely oli lähes kaikki excelenttiä yhtä kulmaa ja viimeisen suoran tarkistelua lukuun ottamatta, 76p, pisteitä lähti esineistä ja nekin omasta syystäni. Minun olisi pitänyt antaa koiralle aikaa ilmaista esineet kunnolla ennen liinan pudottamista ja koiran luo marssimista, 15p. Loppusaldona multi bueno 91pistettä – ei oo todellista YKKÖSTULOS Atiboxista, tälle voi jo hihkaista JIHUUTA

Espanja kiinni kullassa,  ja me,  Suomi hopeassa, mutta vielä monta koiraa suorittamatta.
Toiseksi viimeinen koirakko, ne konkarit Sveitsistä veivät hopean yhdellä pisteellä, mutta ei huonoille hävitty ja mitali Suomeen oli enemmän kuin ikinä kuuna päivänä edes unelmissani olin uskaltanut toivoa, jos nyt saataisiin tulos-oli salainen haave.

Kisan jälkeen pika pikaa takaisin hotellille, suihku, kamat kasaan, ulos tsekkaus ja päätösseremoniaan.
Seremonian aluksi koirakot marssitettiin lippujonossa ja ”We are the Champions”- kappaleen tahdissa ympäri kentän omille paikoilleen.  Puheineen, kiitoksineen ja palkinnonjakoineen tilaisuus kesti lähes puolitoista tuntia. Jäätävä tuuli puhalsi ja onnellinen mutta väsynyt Suomi tiimi paleli ja toivoi seremonian jo päättyvän ja päästäisiin kotimatkalle. Viimein koitti hetki jolloin sijoittuneet hurrattiin palleille, saatiin hienot pokaalit, ruokasäkit, diplomit ja halaukset. Siinä me sitten oltiin, Hippu pallilla ja minä ja lippumies vierellä. Niin hienoa - ihan huikeeta ja varmasti ikimuistoista.

Viimeiset kiitokset kisajärjestäjille, moikkaukset kisakumppaneille ja kotimatkan ensimmäiselle 200km etapille San Sebastian`in.