Perjantai, jo vrallinen Atibox-päivä

Perjantaina alkoi tapahtua ja kaikki joukkueetkin olivat vihdoin päässeet perille.

Atibox-toimisto oli auennut ja oli joukkueiden rekisteröityminen, samoin tein myös Atibox-kauppa aukesi ja sain ostettua himoitsemani Atibox-hupparin, 35€ :)

Yhdeltä oli joukkuejohtajien ja tuomarien tapaaminen. Se olikin varsin hyödyllinen tilaisuus ja sain vastauksia moneen mieltäni askarruttaviin asioihin. Kuten varmistuksen, että suomenkielellä ilmoittaudun, liiviä saa pitää, sillä täytyyhän eväät johonkin pakata.. tuomari vitsaili. Koiraa ei saa kiittää muusta kuin ilmaisusta. Tuo viimeinen seikka aiheutti jonkinasteista riidanpoikasta varsinkin Italian joukkuejohtajan suunnasta, sillä säännöissä ilmoitetaan koiran maltillisen kiittämisen/kehaisun olevan muutamia kertoja jälkeä ajettaessa sallittu. Tuomarit pysyivät kuitenkin päätöksessään, joten pisteitä lähtee jos turhia puhelet. Selvisi sellainenkin seikka, että kisat joiden oli alun perin pitänyt sijaita aivan hotellin tuntumassa olikin jouduttu huonojen pelto-olosuhteiden johdosta siirtämään vuoristoon. Sinne veivät tiet joille meidän asuntoautolla ei olisi asiaa, mutta meille hommataan kuljetus, no problem.

Kokouksen päätteeksi joukkueenjohtajat nostivat arvan, missä järjestyksessä illalla arvotaan jälkien suorituspäivä.  Minä nostin numeron 7, joka tarkoitti sitä, että kun maita ei ole kuin kuusi, minä en pääsen nostamaan arpaa vaan minulle jää arpalipuke joka on jäänyt jäljelle muilta osallistujilta.

Että harmitti!

Kolmelta alkoi avajaisseremonia paikallisella jalkapallokentällä. Koirat tarkastetiin ja sen jälkeen joukkueet koirineen laitettiin aakkosjärjestykseen ja marssitettiin kyltin kantajien opastuksella ympäri kentän. Oli aika juhlallista!  Puheitten jälkeenkään ei seremonia kestänyt puolta tuntia kauempaa.

Seremonian jälkeen hotellille ja taas arvottiin. Säätiloja seuratessa jokainen osallistuja toivoi pääsevänsä kisaamaan lauantaina. Leutoa tuulta ja +15°, kun taas sunnuntaille oli luvassa kovaa tuulta 30km tunnissa. No kuinkas ollakaan ja sormet hartaasti ristissä toivoen se viimeinen virallinen arvan nostaja veti sen viimeisen lauantai päivän ja minulle jäi se perhanan sunnuntai. Että harmitti !

Koska ruokailut oli olleet hieman huonolla jamalla päätettiin, että perjatai-iltana lähdetään keskustaan johonkin tasokkaaseen ravintolaan. Netistä ei oikein ollut apua paikkaa valitessa, ei liioin navigaattorista joten turvauduttiin katugalluppiin. Yksi ”little english-henkilö” lähti opastamaan meitä ihan ok ravintolaan ja niinpä löysimme itsemme Benito-ravintolasta. Lähinnä se muistutti kuppilaa eikä hirveästi herättänyt luottamusta, mutta kun muutakaan ei ollut tarjolla päätettiin tukea tätä paikallista ravintoloitsijaa. Menu oli tietysti espanjaa eikä kielitaitoa löytynyt, kuin espanjaksi. Aikansa meille höpöteltyään hän osoitti yhtä kohtaa että buenoa on, eli sitä sitten tilaten. Ravintoloitsija muuttautui kokiksi ja alkoi lapata tapaksia lautaselle joista minä söin ne parit juustot ja Esko puolitusinaa makkaroita. Seuraavaksi patonkia pekoni-juustotäytteellä, olutta tietysti kyytipoikana. No ei siinä vielä kaikki, seuraavaksi pöytään kiikutettiin vadillinen sinisimpukoita.

Siinä vaiheessa alkoi pyörryttää, vaikka merenelävät yleensä maistuu, niin sinisimpukat aiheuttaa refleksit kurkunpäässä. Voi yök muutaman sain alas. Hetken kuluttua kokki oli taas lautasen kanssa pöydän vieressä, teki sormisarvet päähänsä ja möläytti ömmöön. Ei please, ei lehmää - juuri kun  aiemmin päivällä olin alkanut miettiä lihan syönnin lopettamista. No siinähän niitä lehmän palasia muutamia möllötti viipaleperunoiden vieressä. Söin viipaleperunat ja mutustin paria lihan palaa. Loput piiloitin lautasliinaan hipulle tuliaisiksi. Sen verran sitä patonkia oli ollut tarjolla, että nälkä oli ihme kyllä taas tältäkin päivältä lähtenyt.