kotimatka..

Matka taittui illan pimetessä ja kunnon rankkasateessa. Positiivista oli ettei matkaa ollut tuon enempää sen verran kurja tuo keli oli.
Ensimmäinen leirintäalue joka tsekattiin oli kuin mikä tahansa parkkipaikka vailla mitään palveluita..edes vessaa, joten seuraavaa etsimään.

Tie nousi korkealle vuorelle ja tuolta löytyi aivan huikea leirintäalue Camping Iqeldo.

260 sähköllistä vaunupaikkaa, mökkejä, ravintola, kunnon suihkutilat ja veskit.
Ravintolasta sai maukkaat pizzat ja hyvää ranskalaista viiniä juhlapäivänkunniaksi, niin johan alkoi elämä taas hymyillä. 

Ihanaa oli lukea onnitteluviestejä facebuukista ja vihdoin alkaa tajuta, että me oltiin niin tehty  mitä on satoja kertoja harjoiteltu ja minkä hippu niin hyvin osaa. Parasta oli vielä tajuta se, mitä tarkoitettiin minulle aiemmin tulleissa tsempityksissä hoetulla sanalla”nauti”. Lauantaina sana ”nauti” vielä oli lähinnä ihmetyttänyt ja harmittanut… siis täh, nauti?..mitä ihmeen nauttimista tässä on? Maha sullottu tennispalloon, vanne pään ympärillä tuskallisesti kireänä ja hermot ääri pinnassa.

… mutta hitto soikoon, minähän olin nauttinut. Olin nauttinut aina siitä hetkestä alkaen, kun jonona ajettiin kisapaikalle, kun valmistelin hipun jäljelle, nautin ilmoittautumisesta ja arvonnasta.  Kaikkein eniten nautin siitä, kun sain seurata kymmenen metrin liinan päässä tuota ihmeellistä koiraa ja miten se teki työtä mitä se rakastaa.  Olin nauttinut ilmapiiristä,  ja ihan kaikesta siitä jännityksestä ja ihanasta mitä tuo päivä oli tuonut tullessaan. Ihana sana tuo "NAUTI", kiitos kaverit  : D

San Sebastiania hieman kierrettiin ja voihan, se olisi ollut upea kohde viettää vaikka koko päivä, mutta ei mahda, aikataulu on tiukka ja maantie kutsui.

Oltiin suunniteltu paluumatka eri reitille ja niinpä lähdimme moottoritietä kohti Toulousea.  Espanjan puolella käytiin vielä tankkaamassa (1,05€/l )ja loistavalla ja käsittämättömän houkuttelevasti  rakennetulla aamupala buffeella. Tarjolla oli kaikenmoisia mahdollisia hedelmäkuutioita, croisanttia, sämpylöitä, munakasta, jogurttia, jne ..en enää edes muista mitä kaikkea -eikä kameraa tietenkään mukana damn.. Ruokaa oli niin runsaasti tarjolla, että hyvin pärjää pitkälle iltapäivään. Matkan varrelle jäi Midi Pyrenit, no jaa ihan kunnioitusta herättävät kukkulat jo nuokin. Ihania nimiä vilahteli ohi Lourdes, Mountabaun, Albi, Rodez…

Lähestyessä Lyonia jälleen alkoi ilta hämärtää. Oltiin camping-oppaasta haettu leirintään useita mahdollisia vaihtoehtoja,  mutta pettymys pettymyksen jälkeen pimeätä oli ja portit kiinni.Yksi kuitenkin mainosti ympäri vuoden palveluita. Ja huh huh, vieressä lehmien viimeisen matkan lastausasema ja laatoitettu alue ehkä 50x50m, keskellä huussipömpeli ja seinässä käsienpesuallas. Pömpelin edessä harmaavesille ritilät.  Pois ja vähän äkkiä ja takaisin motarille.  Kello  oli puoli yhdeksän, pimeätä ja tie nousi vuorille-laski-ja nousi..jatkuvaa vuoristorataa. Korkeimmillaan kohottiin 1180m meren pinnasta. Lämpötila laski aina 0° ja vastaan tuli suola-autoja. Voi apua tiehän saattoi olla paikoitellen lähes jäässä ja suola ropisi renkaissa. Järkyttäviä kilometrien mutkaisia alamäkiä. Pelotti rekkaliikenne ja autot jotka lähestyivät meitä uhkaavasti - karkuun oli mentävä ja lujaa.  Kuvitella vain saattoi miten ihania kyliä ja nähtävyyksiä jäi pimeyteen. Muutama upea linna sentään loisti valaistuna, joten juu nähty on..ja myös se superkuu : )

Matkaa oli kertynyt San Sebastianista 850km, kello oli puoli kaksitoista, kun lopulta selviydyimme pois motarilta ja päädyimme huoltoasemaparkkiin parinkymmenen rekan joukkoon, paikkakunnalle Vichy : ) Meillähän on itsellä kaikki palvelut joten tuo parkkis ei ollut lainkaan huono vaihtoehto, + 1° ja viheraluettakin sen verran, että Hippu pääsi ulkoilemaan ja varmaan ehkä turvallista.  Aamulla hoksattiin rekkojen hävinneen ja, että vieressämme oli kahvila/ravintola ja pieni puistoalue. Ihan superia.

Aamulla taas matkaan, eihän tänne lomailemaan oltu tultu. Tuttu toteamus onkin ollut vähän väliä ”No, mutta sitten seuraavalla kerralla .... ”
Tiistaille oli kuitenkin päätetty ottaa pienoinen riski ja poistua moottoritieltä. Ajella hetki kaikessa rauhassa pikkuteitä kylien läpi. Ihania pikkukyliä nähtiinkin ja saatiin vihdoin pakolliset kortit 

postilaatikkoon.  

Matkan varrelle osui myös pienehkö leipomo josta haettiin leipää ja marjapiirakat. Leipomoon poikkeaminen olikin ilmeinen päivän lottopotti. Leipomo oli täynnä asiakkaita ja hyllyt täynnä toinen toistaan ihanamman näköisiä patonkeja ja leipiä. Vitriineissä leivoksia jotka suorastaan vaativat tulla ostetuiksi. Ihania konvehteja ja vaikka mitä … ihan vain sellaisen seitsemänkymmenen euron edestä ostettavaa : D

Päivä kului vauhdilla maisemia ihaillessa ja taas oli pakko palata moottoritielle, jotta matka taittuisi aikataulun mukaisesti Mulhouseen ja jospa kerrankin oltaisiin leiriytymässä valoisaan aikaan. Vaan turha toivo,  jälleen ilta ennätti ja alkoi leirin etsiminen. Hemmetti, ettei leirintäalueille mainostetut aukioloajat voi pitää paikkaansa. Taas pettymyksiä ja ärräpäitä. Päätettiin vielä yksi paikka tsekata ja ellei natsaa, etsitään huoltoasema.

Camping les Noyers, Bergheimissä, pieni kylä melkein Ranskan ja Saksan rajalla. 

Portti oli kyllä auki, mutta paikka pimeänä – ei hitsi joko taas tätä tuuria.
Esko soittamaan ovikelloa ja jippiai jei- kyllä vaan, paikka olikin auki.
Pimeässä kaikki näytti todella ankealta ja kurjalta. Alueelle puikkelehdittiin traktoritallien välistä ja me ainoat asiakkaat.  Alueen valot toimi liiketunnistimella, joten juuri sen aikaa näki hetkellisesti ympärilleen mitä kukin lamppu valaisi. Pakko sinne oli jäädä vaikka jo mielessäni kuvittelin  tulevien lehtien huutavat otsikot, ”suomalainen pariskunta ja koira kadonneet mystisesti jossain päin Eurooppa kotimatkallaan Espanjasta”

Aamulla kaikki näytti erilaiselta. Toki ne traktoritallit oli edelleen olemassa, mutta alue oli siisti ja hyvin hoidettu. Vieressä valtavat viinviljelmät ja pieni kolmen kanan kanala jonka asukkaat katselivat rohkeina ja uteliaina touhujamme.  Leirintäalueen omistajat olivat päätyökseen viininviljelijöitä ja heillä oli oma viinikauppa : D

 No hitsin hitsit, ja mulle pakattiin kaksi laatikkoa parasta paikallista valkoviiniä - oui merci : )

Nyt matka jatkuu vesisateessa kohti  Saksan Kasselia, neljän kaistan moottoritietä. Yksi neljän auton ketjukolari ohitettu.. näähän ajaa ku hullut : /

Perille päästiin ajettyuamme reilut 480km Bad Wildungen-nimiseen kaupunkiin jo puoli kuudeksi. Loppumatka ajettiin  pikkuteitä ja nähtiin pikkukyliä. Jossain vaiheessa oli matkalla satanut lunta joka oli onneksi osittain jo sulanut ja tiet oli sulat. Kaupunki näyttää isolta… mutta leirintäalue on kaupungin sivulla, tällainen automaatista lippu ostamalla ja sähköt omasta pömpelistä maksamalla saat yöpyä alue. Jännä nähdä mitä täätä löytyy, kun aamu valkenee : )

Kello on 20.35, kaupassa on käyty, hipsu lenkitetty ja nyt syödään viimeisen leiriytymisillan kunniaksi juhlallisesti pitkä menu. Alkupala parsakeittoa, sitten pastaa ja mulla kanaa, Eskolla sisäfile. Jälkiruoaksi vadelmaleivokset ja shampanjaa : D Aamulla jatketaan ..

Kaupungin keskustassa pyörähdettiin sen verran, että löydettiin Apteekki ja sieltä osoite lähimmälle eläinlääkäriasemalle. Hipulle oli mukana maihinnousuun vaadittu ekinokokki–lääkitys, mutta eäinlääkäriltä piti hakea leima ja allekirjoitus. Hiukka hieno eläinlääkäriasema ..  vähintäänkin riittävän kokoisessa odotussalissa tummat parkettilattiat ja kristallikruunut. 

Miellyttävä vastaanottovirkailija tiesi heti mistä on kyse ja parissa minuutissa meillä oli passissa tarvittava todistus, että lääkitys on kunnossa.

Koko matkalla ei ole pahemmin Joulunodotus näkynyt, mutta tänään tuli joulukuusikuljetus vastaan. Ilmeisesti kaupungissa on tulevana viikonloppuna Joulun avajaiset

Torstai ja nyt kohti Hampuria..420km +10 ja vettä sataa. 

Ei poikettu Hampuriin, mutta Lyypekissä käytiin iltakävelyllä ja ihailemassa ikkunasomistuksia. Vihdoinkin joku paikka, missä näkyi jo Joulun odotus.

Lyypekistä Travemündeen ei ollut kuin parinkymmenen minuutin matka odottamaan laivan lähtöä kohti koti-Suomea. Laivamatka tuntui niin hiivatin pitkältä, kolmekymmentä tuntia, mutta menihän se kun vähän väliä oli ruokaa tarjolla, lenkkeilyä kannella ja lepoa  :D  

Ihana reissu takana jota tullaan muistelemaan pitkään, mutta parasta on palata taas kotiin 💖 

Tähän uskoakseni päättyi Atibox-matkakertomus, ellei jotain aivan erityistä muistu mieleen...

...seuraavat päivitykset tulevat toivottavasti koskemaan tulevia  GiveMeFive-pentuesuunnitelmia 😍