Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2020.

hei hei helmikuu

Kuva
Toivottavasti kuva ei aiheuta painajaisia, mutta minusta bokserin kallo - ja erityisesti Hillan kallo - on todella kaunis :) Hammasleikkauksen kontrolli oli kaksi viikkoa leikkauksesta ja harmillisesti leikkaushaava oli päässyt tulehtumaan. Niinpä antibioottia kehiin. Leikkauksen jälkeiseen puhdistukseen olin saanut ohjeeksi pruutata haavaan vettä, mutta aika turhan päiväistä on yrittää saada paineella vettä jostain ns rokotuspruutasta. Pohdittiin mieheni kanssa, miten ihmeesä haavan saisi pidettyä puhtaana, ja voilá hän keksi hammasvälien suihkuttelulaitteen. Sellaisia sitten alettiin googletteleman . Omituista kyllä ei niitä montaa erilaista mallia löytynyt ja jos löytyikin niin lähinnä nettikaupoista.  Löytyi onneksi Braunin Oras-malli, jota oli saatavilla ja löytyi kaksi kappaletta Espoosta, Clas Ohlsonilta Hiemankos Hilla järkyttyi ekoista suihkauksista, mutta nopeasti tottui ja johan alkoi haava puhdistumaan. Lisäksi Hilla alkoi jopa ilmeisesti tykätä puhdistamise