hei hei helmikuu




Toivottavasti kuva ei aiheuta painajaisia, mutta minusta bokserin kallo - ja erityisesti Hillan kallo - on todella kaunis :)

Hammasleikkauksen kontrolli oli kaksi viikkoa leikkauksesta ja harmillisesti leikkaushaava oli päässyt tulehtumaan. Niinpä antibioottia kehiin. Leikkauksen jälkeiseen puhdistukseen olin saanut ohjeeksi pruutata haavaan vettä, mutta aika turhan päiväistä on yrittää saada paineella vettä jostain ns rokotuspruutasta. Pohdittiin mieheni kanssa, miten ihmeesä haavan saisi pidettyä puhtaana, ja voilá hän keksi hammasvälien suihkuttelulaitteen. Sellaisia sitten alettiin googletteleman . Omituista kyllä ei niitä montaa erilaista mallia löytynyt ja jos löytyikin niin lähinnä nettikaupoista.  Löytyi onneksi Braunin Oras-malli, jota oli saatavilla ja löytyi kaksi kappaletta Espoosta, Clas Ohlsonilta

Hiemankos Hilla järkyttyi ekoista suihkauksista, mutta nopeasti tottui ja johan alkoi haava puhdistumaan. Lisäksi Hilla alkoi jopa ilmeisesti tykätä puhdistamisesta ja malttoi istua rauhallisesti paikoillaan. Muodon vuoksi piti Jaskankin hampaita pruuttailla :) Seuraavassa kontrollissa haava olikin hyvin parantunut ja saatiin vihdoin, kuukauden toipumisajan jälkeen lupa syödä muutakin, kuin mössöruokaa ja mikä parasta, ottaa pehmeä pallo leikkeihin mukaaan. Oi onnea, pallot on Jaskalle ja Hillalle niin supertärkeitä.

Jaskahan oli leikkaus viikonlopun A-luokan lomalla Sipoossa. Ihanaa, kun Jaska saa välillä kaiken huomion,  ja varmasti osaa myös osoittaa vastarakkautta. Päivi ja Pekka menettivät Jaskan puolisiskon Pipsan reilu vuosi sitten, joten Jaska hoitaa toistamiseen lohtukoiran virkaa.  
Se tehtävä on kuin luotu Jaskalle ja sen suurelle kultaiselle sydämelle 💖

Helmikuussa vietettiin ystävänpäivää ja JASKAN piti lähettää hoitohenkilökunnalle ystävänpäivä-tervehdys :)

Helmikuussa oli myös Miira Hellstenin kuuden tunnin megaluento koiran elekielestä :)


Helmikuu jatkui siitä mihin tammikuu loppui, eli sateista on ollut ja lämmintä. Minua ei haittaa, lunta en kaipaa ja sokerista ei olla, joten nämä kelit passaa paremmin kuin hyvin.  Mutta onhan tämä hieman hassua ja kyllä alkaa mieli halajaa pellolle muutakin tekemään, kuin vaan lenkkeilemään ja palloja ulkoiluttamaan...

Jari Kantoluodon kurssi on jatkunut,ja se on super mukavaa. Hillan ohjelmaan on kuulunut edelleen hypyt ja siihen oikea tekniikka. Hyvin on edistytty, kunhan vaan pidetään korkeus minun henkiselle kantille sopivana. Hilla kyllä loikkisi kuin kenguru. Uutena harjoitteena on tullut eteen- ja maahanmeno, mutta nämä vaatii vielä runsaasti harjoitusta.


Mutta on helmikuuhun mahtunut muutama aurinkoinenkin päivä ja niistä pitää nauttia muistuttavat auringonpalvojat Jaska ja Hilla. 

Ja jihuu kohtahan on maaliskuu ja alkaa ihan virallisesti kevät! Toivottavasti kelit jatkuu samaan malliin- mitään takatalvea, please ei tarvita :)


Kommentit