Jaskan ja Lempin kuulumisia :)




Karavaanarit pakkasivat auton maanantaina ja kotimatka Lemmenjoelta, Joensuun kautta kohti Keravaa alkoi. Lapissa alkoi hieman jo ruska näyttäytyä ja lähtöaamuna Lappi näytti parhaintaan. Aurinko paistoi ja +14.

Lempille oli varattu tiineysröntgen torstai-illalle,  joten kolmen pysähdyksen taktiikalla matka eteni. 
Levi-Posio-Manamansalo. Kuusamosta n 50km etelään sijaitsee Suurpetokeskus, monesti on ohi ajettu, mutta nyt stopattiin. Koirasusia, ilveksiä, mikko-kettu ja Sulo Karjalaisen sympaattiset karhut.
Kaikki siellä olleet eläimet on loukkaantuneina tai orpoina päätyneet keskukseen. Karhut oli kiva nähdä.. aidan takaa. Suurin karhu Juuso painaa 480kg ja oli kyllä komea näky, eipä tuollaista mesikämmentä haluaisi metsässä kohdata.




Torstaina illansuussa oltiin Joensuussa ja suunnattiin Sannan, Veera-tytön  ja Lempin kanssa kuvaamaan masuasukit. Jännittävää ja ihanaa, viisi pientä vauvaa löytyi 💖

hei maailma, täällä me ollaan ..
Perjantaiaamu oli Sannalle varmasti haikea, sillä Lempin tavarat piti pakata ja Lempi lähtisi pitkälle mammalomalle Keravalle. En tajua miksi Kennelliton piti aikoinaan muuttaa mammaloma viidestä viikosta seitsemään. Hirmu pitkä aika omistajan olla erossa omasta koirasta, eikä sitä emoakaan enää viiden viikon jälkeen pennut ihmeesti kiinnosta. No viisammat päättää ...


Nyt on eka yö takana. Eilinen meni uutta kotia tutkiessa ja Jaskan kanssa kihertelyssä. Jaskahan oli aivan innoissaan nuorikon ihan kotiin tulosta ja se luulotteli tietävänsä tasan tarkkaan miksi Lempin taas tapaa. No eipä Lempinkään luulot tuosta paljoa viskannut :) Eli stop-tykkänään nuo villit ajatukset ja sori vaan täällä tullaan elämään ihan rauhallisesti - vauvojen ehdoilla.

Eilen illalla Lempi köllötteli sohvalla vieressäni ja jesss siunakkoon -ne olikin nyt masuasukit jotka rellesteli ja hieman tuo rallattelu tuntui Lempiä hämmentävän.
Ensimmäinen yö poissa kotoa meni rauhallisesti, viideltä eka herätys pikapisulle, ja tuon  pyrähdyksen jälkeen sitten nukuttiinkin ihan kahdeksaan. Ruoka maittaa, mutta miten aina vaan niin nukuttaaaaaa 💖

tästä lähtee yhdeksäs viikko 💖


Kommentit