tallella ollaan

Monta päivää vierähti, ettei ole hippusista kuulunut..
mutta täällä me ollaan :)


Hippusethan täytti maanantaina neljä viikkoa ja uusia juttuja on taas opittu. Tyttönen osaa käydä vesikupilla ja poika pyrkii aika usein "paperivessaan" asioille. Juostaan jo tasajalkalaukkaa, vaanitaan ja hyökkäillään sekä näkyvien että näkymättömien vihollisten kimppuun :D
Yhtä päivää lukuunottamatta on päästy haistelemaan hetki ulkoilmaa ja tänään jo ihan nurmikkoa. Yök se oli aika outo kokemus.

Hampaat on löytyneet ja niitä käytetään ahkerasti :) Pennut on myös hoksanneet lelut ja niitähän sitten kuljetellaan paikasta toiseen tai sitten niistä kiistellään. Molemmilla tuntuu olevan aika vahva tahto eikä helposti anneta periksi. Liikkuvaa lelua saalistetaan, ahneita ollaan joten ihan kivoilta ja toimeliailta pennuilta vaikuttavat. Uni kuitenkin on edelleen se tärkein juttu..eipä ne leikit kauaa kestä, kun taas sammahdetaan johonkin nurkkaan :)

Kommentit