voihan piste....


Olin saanut paikan 24.9 oli HVK,n järjestämään FH kokeeseen Inkoossa. Ihme kyllä en edes muistanut viikolla jännittää tulevaa koetta, oli jotenkin niin paljon muuta puuhaa, töitä ja suunnittelua. Kerran kävin koko viikolla treenaamassa ja sekin treeni oli pelkkä pitkä suora ja piikki "paljolla" ruoalla. Eli lähinnä hyvää motivaatiota alku suoralle.

Lauantai aamuna hieman alkoi jännitys muistuttaa olemassa olostaan, mutta kait nyt on tullut jo niin paljon luottoa tuohon hippuun ettei yltiöpäiseksi jännitys muuttunut. Ja toisaalta pieni jännitys on aina hyväksi, silloin tietää ettei pidä asioita itsestään selvyyksinä :)

Ilma ei olisi voinut olla parempi, aurinko paistoi ja asteita +14 ja hieman vain tuuli pyöritteli.
Pellot oli hyvässä heinässä. Tuomarina Eeva Hiltunen. Koiria oli kaksi ykkösessä ja kaksi kakkosessa..kolme sakemannia ja mun hippu :D. Ykköset ajoi ensin, toinen sai hyvän tuloksen +85 ja toinen ei päässyt alkua pitemmälle +2p

Meillä oli ilo aloittaa kakkosrundi. Hippu lähti erinomaisesti matkaan, eka esine ..hieman hitaalla ilmaisulla, piikki hieman haparoiden. Toinen suora ok, mutta esine jäi huomaamatta. Toinen piikki erinomainen, kaari loistava...mutta jälleen jäi esine vaikka selkeästi sen merkkasi :(
Hittolainen tähänkö tää nyt tällä kertaa tyssää  harmittelin ja ihmettelin mielessäni esineitä, kun Hippu harvemmin on ohitellut.  Seuraavan esineen onneksi ilmaisi, kulma hienosti, esine ok, harhoihin niihin virallisiin eikä eläinten tepastelemiin reagoinut, kuudes esine taas ok, kulma ja viimeinen esine..jess tulos kyllä tulee. Ja tulihan se hienot 89p ja todella iloinen olin, mutta  niin lähelle vain yhden onnettoman pisteen päähän jäi se hinkumani ykköstulos....
Eli taas vaan Virkkua tutkimaan ja kärppänä ilmottautumaan :/





Kommentit