yläfemma :)


No siinä se on se yläfemma  :)
Tässä vielä aika alhaalla, mutta onnistuu jo hyvinkin korkealle ja Lisa muuten oppi vielä nopeammin .
Edelleen harjoitellaan Hipun kanssa esineilmaisua ja nyt menee jo niinkin, että esineet on ilmansuuntakuviona ja ilmaisut joka esineelle.. mun hipsu :)
Ilmat on sen verran lauhat -nytkin plussan puolella ollaan joten hyvin voisi kokeilla ulkonakin.

Hipulla on valeraskaus ja se on ollut  viimeviikon hiukka äreänä ja omissa oloissaan. Crocksit on saaneet äidillistä lämpöä ja rakkautta kunnes joku taas on vauvat julmasti riistänyt ja emolta piiloittanut. Hipun valeraskaus on yleensä sitä luokkaa, että Galastop-kuurilla mennään. Onneksi kuuri auttaa nopeasti eikä aiheuta ylimääräisiä raskausmasennuskonflikteja. Kerran pääsivät Lisa ja Hippu toisilleen kilahtamaan, mutta kun en nähnyt tilannetta mistä alkoi on vaikea sanoa kumpi osui väärään paikkaan väärään aikaan. Eikä tuokaan ollut, kuin ärinää ja ylimääräisessä nahassa roikkumista.
Tytöt ei ole onneksi tappelijoita ja ainoa joka on purrut silleen, että oikeasti reikä on jäänyt on tuo kiltteyden huippu herra homer. Hetken erottelu ja taas oltiin noloina moisesta käyttäytymistä.
Homer niin liikkis kävi vielä tsekkaamassa, että molemmat tytöt varmasti kunnossa ja käyttäytyvät kunnolla :)

Homerista pitää vielä kertoa.. Se ei kuule ja ihan satavarmasti nukkui, kun yksi päivä hieman vähän riekutin Lisaa joka niin  rakastaa riekkuleikkiä :) Lisa oli willinä ja hirrrweeen vaarallisella päällä se vaani ja hyökkäili minua päin, murisi ja haukkui.. apua hullukoira-ihan on mielenvikainen.
No eipäs kulunut, kuin hetki ja vanha-herra kömpi sängystään, tunki itsensä sotatantereelle meidän väliin työntäen Lisan sivuun.. ja asetteli vielä itsensä syliini niinku kait vartioon.
Homer niin pelasti äipän <3


Kommentit