jihuu tammikuusta jo yli puolet mennyt :)


Voihan ihme näitä kelejä..
Viikolla tullut lunta kymmeniä senttejä ja nyt sitten 17.1 asteita +4 lumet sulaa ja hemmetin liukasta.
Homerin kanssa saa tosissaan miettiä mistä löytyy turvallisimmat reitit, mutta onneksi vielä on nuo pellot :)
Tänään oli kyllä sellainen päivä ettei paljoa huvittanut nenää ulos työntää-eikä ois työnnetty ellei olisi näitä muutamia jotka ei pahemmin mieti ilmaston muutoksia. No kun lopulta ulos raahauduttiin niin tehtiinkin ihan reipas lenkki eikä se sääkään lopulta niin hankala ollut. Tää on sitä itsensä voittamista parhaimmillaan :)

Toinen itsensä voittaminen oli, että aloitin viikolla pitkään haaveissa olleen Zumban. Voi elämä, että meinasi henki lähteä jo alkulämmittelystä. Ei monestikaan ole tunti kulunut niin hitaasti vaikka vauhtia oli niin ettei perässä meinannut pysyä. Ei aloittelijoille annettu hetken armoa vaan sama tahti jatkui alusta loppuun. Toivottavasti tämä nyt toisi kadonneen kunnon takaisin ja kesällä olisi mahdollista toteuttaa tavoite hengästymättä Lemmenjoen kotitunturin laelle ja alas. Vaikken tajuakaan mitä hienoa siinä on, mutta sopimus on sopimus ;)

Koirien kanssa on harrastettu tavaroiden piiloittamista, Hipun kanssa jatkuu edelleen myös esineilmaisu + uutena GiveMeFive- koiran yläfemma.. Nukahan sen oppi heti jo pentuna, mutta me ei olla edes yritetty. Jokatapauksessa taasen meinasi kärsivällisyys loppua, kun ei se tassu meinannut liikahtaa vaan piilossa olevaa palkkanamia kaluttiin hampailla kädestä niin, että sattui. Sitten yht´äkkiä kuin taikaiskusta tassu nousi ja click :) Lopulta Hipusta niin hauska juttu ja tätähän nyt sitten viilataan aina vaan hienommaksi. Olenkin pohtinut ja suunnitellut, että nyt talven aikana harjoittaisin enemmänkin näitä naksutintemppuja- sekä omalle että koiran päälle mukavaa puuhastelua, kun ei oikein muuta pysty treenaamaan... paitsi tottista tietysti, mutta se nyt on niin tyhmää... heh vitsi :)
No naksuttelu nyt vaan tuntuu pitkästä aikaa tosi hauskalta.

Homer odottaa etsimislupaa :)
ja odottaaa....( no pääsi kyllä etsimäänkin :)
Hippu etsii..
ja löytää tyynyn alta..
hanskan jeeeee :)
 mitä ihmettä taas sama hanska hukassa, mutta Lisa kyllä löytää :)

Kommentit