Onnea Rakas Homer :)


Ou nou mitä ahkeraa päivitystä  täällä harrastetaan :/
Kesä on mennyt jotenkin niin hujauksessa ja  enimmäkseen pihalla puuhastellessa... no hiukka on aikaa riittänyt välillä koirillekin..

Nyt on kuitenkin syytä päivittää superjuttu joka sekin on jo muutaman päivän vanha uutinen eli
20.8 vietettiin Herra Homerin 14-vuotis Syntymäpäivää <3
Aivan käsittämätön ikä ja aivan käsittämtöntä ja mitä ONNEA on ollut saada viettää nämä vuodet ihanan, suloisen, charmantin herran seurassa. Ei ole toista Homerin veroista <3

Edelleen tassutellaan lenkkiä - hieman hitaammin ja hieman lyhyemmin, mutta samalla innolla edelleen lähdössä mukaan, kuin aina ennenkin. Sama intensiivisyys on lukea päivänkuulumiset, mutta hieman pidempään taitaa uutistenkin tutkimiseen kulua aikaa, mutta onneksi ei ihan aina ole kiire mihinkään :)

Huvittavaa on, että tytöt on edelleen Homerista vallan ihania. Lauantaina oikaisi eteemme kaksi sievää noutajatyttöä ja vaikka omistaja niiden kanssa yritti kiirehtiä alta pois ei Homer antanut tuumaakaan periksi. Remmi pinkeänä hölkkäsi perässä ihan siihen malliin, että me saatiin tyttöjen kanssa pistää ripeästi tossua toisen eteen.  Eipä ole tälläistä vauhtia hetkeen Homerin kanssa hölkätty :) No pitihän se sitten lopulta luovuttaa ja antaa tyttösten mennä menojaan, kun eivät kerran tajunneet mistä ja kenen huomiosta jäivät paitsi.

Syntymäpäivän aamuna herättiin aamulla ihanaan aurinkoiseen päivään, tehtiin kiva lenkki ja piiloiteltiin sisällä tavaroita. Sitten pakkauduttiin autoon ja lähdettiin etsimään sopivaa paikkaa napsia muutama kuva sankarista ja löytyihän sellainen Keravan kartanolta...sanotaan muuten, että siellä kummittelee, mutta eivätpä arvanneet meitä tulla peloittelemaan.
Homer ei ole koskaan ollut erityisen innostunut olemaan kuvattavana ja niinpä nytkin sen pää pyöri 180 astetta eestaas, kun kaikki muu ympärillä kiinnosti kameraa enemmän...tai ettei vain olisi aistinut sitä kummitusta. Oli miten oli, mutta ettäs oli hankalaa ja kun se ei kerran kuule niin ei se reagoi niihin"muikku"-juttuihin. saatiinhan kuitenkin muutama aivan ihana otos aikaiseksi. Ohessa kuvia ja luulenpa ettei monikaan uskoisi minkä ikäisestä herrasta puhutaan-eikö vaan :)


Illalla järjestettiin vielä ilotulitus :) ja jälkiruuaksi  kakkupalat. Hieman onniteltiin itseämmekin Samppanjaa ja leivokset... tosin hiukka erilaiset, kuin tuo malli tuossa alapuolella :)
Onnea mun Rakas Homer <3





Krooh puuh.....

Kommentit