Lapinkoiran kuulumisia

heinäkuuta...

tuolla on se Kaapin Jounin tila, siellä on taas kesälampaita ja paimenia

viime vuonna kolme, nyt seitsemän x bää

Nyt ollaan jo kotona Keravalla, mutta kerrataanpas hieman Jaskan elämää Lapinkoirana, sillä kun
alkupäivien sateiden jälkeen ilmat parani päästiin taas kunnolla nauttimaan Lapin luonnosta.

Pitkään venyneiden aamujen jälkeen tehtiin päivävaelluksia lähimaastoon ja välillä kanootilla tai veneellä jokea pitkin hieman pitemmällekin. Oltiin yllättyneitä miten helppoa Jaskalle oli veneily... tai hetkinen- oikeastaan, jos nimi on captain Jack Sparrow niin mitäs tuota lähteä ihmettelemään. No suurempia ihmettelemättä paattiin tuo siis hyppäsi ja otti tehtäväkseen istua rauhallisesti keskellä paattia ja tarkkailla paikallisten "krakeneiden ja mustapartojen" mahdollisesti uhkaavia liikkeitä.

Tässä ollaan tarkkailemassa ja melomassa kohti n 300m merenpinnasta kohoavaa pikkutunturia jonne  olisi tarkoitus kiivetä. Kipuaminen tunturiin oli yllättävän työlästä. Maasto oli Lapin pehmeää jäkälää ja varvikkoa jonne jalat painui kyllä vallan ihanasti, mutta niiden nostelu alkoi pikkuhiljaa olla äärettömän raskasta. Ja kun alkoi emännän kunto hiipumaan alkoi myös hermovanne kiristymään. Yhtään helpommaksi ei oloa tehnyt suht lämmin sää ja raivostuttava ininä hikisen naaman ympärillä. Ylös kuitenkin päästiin ja tunturista löytyi yllätys yllätys useita lampia joihin olisi voinut vaikka halutessaan kellahtaa. Tunturissa kuitenkin tuuli sen verran mukavasti, että hetkellinen ärsytys ja hikoilu helpotti ilman raikkaan lampeen kutsua.

Eväät syötiin ja alueeseen tutustuessa todettiin etteipä oltu ensimmäisiä kävijöitä tuollakaan tunturissa sillä sinnekin oli jotkut viitseliäät kasanneet kivipaasin. Tosin aika vanhalta tuo kasa kyllä näytti joten ei ihan viime vuosina kukaan ollut kiviä siihen ainakaan lisännyt. Myös erikoinen mänty löydettiin, siinä oli viisi runkoa samassa juurakossa ja hieno sydänkivikin bongattiin.

Sattuneista syistä oli kotimatkalla kapteenin luotettava miehistön valppauteen.. :)

Mitäs muuta ehdittiin tehdä... jäljestettiin, juu Jaskalla on oikein hyvä nenä :) Uitiin heh tai siis Jaska ui, me ihmiset käytiin saunasta järveen muutaman sekunnin hypähtelyssä, kun eipä tuo vesi vielä heinäkuun lopullakaan ollut kuin max 12 asteista ja Joenkieliselläkin on vielä lunta. Selvitykseksi miksi välillä puhun joesta ja välillä järvestä, niin meidän kohdalla Lemmenjoki leviää Sotkajärveksi ja jatkuu siitä taas jokena. Mitä me tehtiin...no ainakin vaellettiin ja taas vaellettiin.

Jaska bongaili sarvia...

...ja muitakin luita 

Vikan sen loman viikonlopun huipennukseksi kuopus lennähti aamukoneella Lemmenjoelle tai siis Ivaloon josta kävimme hänet noutamassa.  Iltapäivä vierähti Inari viikkojen avajaisissa, jotka ensimmäisen kerran avattiin Lemmenjoella. Puheita pidettiin, oli teatteriesityksiä ja huipennuksena Lemmenjoen Lumo-cafe´ssa oli tarjolla lohikeittoa ja kakkubuffet, jess ja nam sen seitsemää sorttia täytekakkua :) 

Koska kuopus tykkää kalastamisesta niin joka päivä poijjaat virititti virvelit ja perhot veneeseen ja jokea ylös kaloja narraamaan. Ja jos kalaonnea on, voi Lemmenjoesta saada ainakin siikaa, taimenta, ahventa, haukea ja harjusta. Näinä päivinä harrit oli niitä onnettomia, jotka oli huijattavissa.

Joenkielinen-tunturi on se joka kuuluisi ainakin kerran kesässä valloittaa. Tunturi kohoaa 560m meren pinnasta ja sen ylös kapuamiseen saadaan yleensä reilusti yli tunti kulumaan. Tuonne ylös on polku ja viitat, joten kiipeäminen on helpompaa mutta ei todellakaan helppoa. Välillä polu on juurakoista ja välillä lipsutaan kivikossa. Ikinä ei tajua miksi sinne pitää joka kesä kiivetä, kirota ja henkihieveriin itsensä väsyttää.  Ei tajua ei, kunnes pääsee  huipulle, tuntee kylmän tunturiviiman kasvoillaan ja tuo henkeäsalpaava maisema avautuu silmien edessä. On se itsensä voittaminen sen arvoista :)

pähkinätauko.

ja loppuhuipennus..Jaska valloitti Joenkielisen 22.7.2017

Maanantaina 24pv loma loppui ja vietiin kuopus iltakoneelle jatkaen siitä ajelua Sodankylään Nilimellan leirintäalueelle, joka oli ihan jeessiisti perusalue. tuolta jatkettiin ajelua Ouluun ja edelleen kohti länsirannikkoa. Tarkoitus oli käydä moikkaamassa ystäviä Raumalla, mutta ensin kuitenkin vielä yksi yöpymisstoppi ja tällä kertaa Himangalla. Se oli kyllä todella kiva alue! 
Meistä on mukavaa ajella kaikessa rauhassa maisemia ihaillen ja maksimissaan rissataan kerralla noin kolme-neljäsataa kilometriä per päivä :)  Ennen Raumaa pysähdyttiin vielä Leipomo-konditoria Aromaan Koivulahdessa. Se oli se Suomen paras leipomo 2014-voittaja ja, jos tuota kautta ajellaan tuolla myös poiketaan joko kaffella tai ainakin ostoksilla.

Tiedossa oli, että Raumalla oli menossa pitsiviikot ja hieman jännitti liekö Poroholman leirintäalueella tilaa, mutta uskomatonta kyllä tontti löytyi ja vielä ihan rannan tuntumasta!

Pieni siistiytyminen ja ihanaan illanviettoon ystävien luokse, kiitos 💗

Illemmalla kierrettiin vielä valtaisan kokoinen Poroholman leirintäalue ja hauskoja ylläreitäkin löytyi...

Nyt siis yhtä reissua rikkaampina kotona ja kaikkinensa hieno reissu takana. Seuraava on jo haaveissa ehkä jo ensikuussa :)