Jaska on selkeesti Lapinkoira



Viime viikolla ajeltiin taas Lemmenjoelle :)


Toinen kerta Jaskan elämässä, kun ajeltiin tänne pohjoiseen. Tietysti parasta matkassa oli, että poikettiin treffaamaan Lempiä, mutta muutenkin tuntuu reissaaminen herralle maistuvan.
Varmaankin Jaska tottui Hollannissa näyttelymatkoihin ja se saattoikin olla niitä ainoita aktiviteetteja - vaikka se sitten olikin vain tarhasta autohäkkiin siirtymistä. Tarkoittihan se koiralle kuitenkin, että pääsee mukaan ja saa olla osana jossain tärkeässä jutussa.

No mutta Jaska siis rakastaa autossa oloa oli se sitten henkilöauto tai tuo asuntoauto, joten helppoa on matkustaminen ja oleminen. Tällä kertaa tultiin tämä Kerava-Lemmenjoki viiden yöpymisen taktiikalla: Joensuu, Rääkkylä, Ristijärvi, Ranua, Ivalon Ukonjärvi. Ivalossa, josta olisi ollut enää vajaat sata Lemmenjoelle yövyttiin, koska perille oltaisiin tultu aikas myöhään ja Lemmenjoella oli menossa kyläjuhla, joten venekyyti mökille- sekin olisi ollut kysymysmerkki.

Perille tultiin siis torstaina. To-pe sateista, mutta nyt loppuviikko aurinkoista, eikä juurikaan ole itikoita. Päivät on kuluneet paljolti maastossa samoillessa sekä pikku puuhasteluissa mökin hyväksi. Jaska tuntuu rakastavan tätä paikkaa ja me rakastetaan, kun se on täällä meidän seurana. On se kehitellyt omia oikeuksiakin täällä - iloisesti menee kyllä illalla omalle paikalle nukkumaan, mutta hiippailee muina miehinä joka aamuksi jalkopäähäni koisaamaan. Juu en tosiaankaan huomaa, että on siellä. Muuten vaan onkin hikistä tuo nukkuminen. Parasta oli yhtenä aamuna, kun Esko oli jo lähdössä aamutoimille niin sanoin, että tuu nyt vielä nukkumaan ja taputin patjaa. Niin eikös salamana loikkannut captain Jurvelo jalkopäästä keskelle sänkyä selällens jalat kohti kattoa pötköttämään ja pää mun viereen tyynylle tietty.
Siinä me sitten pötkötettiin - kuis ollakaan kahestaan :D






   



Kommentit