lelu hommia


Viikonloppuna inventoitiin hipun lelulaatikko. Piippilelut pestiin ja jo aikansa eläneet lelut heitettiin pois. Hippu kanteli omia rakkaita leluja ympäriinsä ja mieleeni tuli opettaa sille asia joka on ollut mielessä jo pitkään..eli lelujen kerääminen ja tuominen koriin. Tältä se näyttää muutaman kerran harjoittelun jälkeen :)


Alkuun tuotti vaikeutta tuoda lelu koriin. Seuraavaksi tuotti vaikeutta pudottaa lelu koriin ja lopulta kun nuo onnistui,  oli vaikeus se, että lelu olisi pitänyt saada hetikohta takaisin leikkeihin 😊

Tänään harjoiteltiin usean lelun siivoamista, se onnistui melko hyvin.

Pitää jatkaa tarinaa.. Eilen harjoiteltiin kuudella esineellä ja eka meni vallan hyvin. Sitten Hipulle tuli uskonpuute... Se alkoi tarjota muita aiemmin opeteltuja temppuja. Kyljelle kellistymistä, haukkumista, femmaa paras oli kuitenkin kun se alkoi asetella itseään koriin ja korihan ei ole järin suuri 😍
Yö on ollut aikaa työstää ajatuksia ja tänään jatketaan harjoituksia.
Alla joitain aiempia harjoituksia..

doboilua

peruuttaminen laatikolle

laatikkoon tulo ja siellä istuminen

hyppelyä renkaan läpi

lepääminen

tassut pallolle

Kommentit