hippu arvokisoissa :)



Boksereiden FH´16 rotumestaruuskoe järjestettiin tänä vuonna kaksi päiväisenä tapahtumana.
Ykkösen koirat lauantaina Paimiossa ja kakkosen koirat sunnuntaina Somerolla. Molempiin luokkiin oli ilmoitettu 7 koiraa ja tuomarina Harri Laajajärvi.
Lauantain koetta en käynyt katsomassa, mutta ilmeisesti voimakas tuuli oli haitannut kisapäivänä ja tuloksia ei tullut kuin kaksi.

Sunnuntaina sen sijaan aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta eikä enää tuullut nimeksikään. Saimme arvonnassa kolmannen lähtöruudun..ihan hyvä paikka. Aamulla oli auton ikkunat jäässä joten pahin kylmyys ja kosteus ehtisi hieman haihtua pellosta.

Ensimmäinen koira epäonnistui alkuun jo esineilmaisuissa ja lähti lopulta harhalle. Toinen ehti innoissaan kävellä useamman esineen yli ennen kuin muisti jotta nekin kuuluu sieltä pellosta kerätä.
Hienot pisteet 85 unohtuneista esineistä huolimatta ja kakkostulos.

Minulla ei ole tapana juuri seurata edellä olevien suorituksia se vain lisäisi jännitystä, haluan keskittyä itsekseni ja kertaan hipulle mitä kohta mennään tekemään ja miten :)

Ilmoittautumisen jälkeen hetki valmistelua paalulla ja eikun menoksi. Hippu otti jäljen varmasti ja lähti etenemään tasaiseen tahtiin, matka jatkui ja jatkui satoja askeleita ja alkoi jo pelottaa että niinkö hipultakin unohtuu ne esineet, mutta huh tulihan se viimein vastaan. Pitkä apila oli edelleen epämiellyttävän kosteaa ja kymää joten hippu ratkaisi asian edukseen ja ilmaisi esineet seisten. Sitähän ei ole sille opetettu, mutta fiksu kun on niin keksii omiakin toimintamalleja. Koirahan saa ilmaista esineet vaikka jokaisen eri tavoin, kunhan ohjaaja ei ilmoittautuessaan tuomarille ole rajoittanut ilmaisutapaa. Pitkän suoran perään piikki, esine, piikki, laatikko jossa harhat, suora, kaari, suora vielä kulma ja viimeinen esine Ji huuu. Niin hyvä hippu :)
Arvostelua oli mukava kuunnella... erinomaista ja erittäin hyvää . Kaikki esineet yhtä lukuunottamatta erinomaisesti ilmaistu ...93 pistettä ja ykköstulos . Ai hitto mikä ihana fiilis.

Päivän mittaan lisää tuloksia tupsahteli, mutta pienin epäonnistumisin joten päivän päätteeksi  taitavalle hipulle myönnettiin hieno titteli FH RM´16 :)




No eipä tässä kaikki, seuraavana viikonloppuna 8.-9.10 meillä oli kunnia osallistua kaksipäiväisiin IPO-FH Suomen mestaruuskisoihin Kouvolassa. Koirat 16 kappaletta valittiin edellisen ja tämän vuoden parhaiten erikoisjäljellä pärjänneiden koirien joukosta ja hipullahan oli hyviä pisteitä plakkarissa. No niinpä kauhukseni huomasin istuvani vartin yli kuusi lauantai aamuna autossa matkalla kohti Kouvolaa. Täytyy kyllä tunnustaa, että jännitti hiukka enemmän kuin paljon sillä tuollahan olisi kaikki pro-tyypit koirineen. Hipun osaamista en jännittänyt se hoitaisi kyllä osansa, mutta entäs minä, mitä minä osaan : /

No just, hyvin alkoi - ilmottautumisessa kilpailunumero 13... koetoimitsijan mukaan onnennumero.
Virallisten avajaisten jälkeen kilpailijat jaettiin neljään ryhmään, kaksi ryhmää ajaisi aamulla kaksi iltapäivällä. Päästiin hipun kanssa aamuryhmään tuomarina Mikael Laine ja kolmannelle jäljelle.

Tajuton tuuli pyörsi ja jännitti miten korkealla nenällä hippu lähtee vastatuuleen, mutta ei huolta hyvin hippu taas jäljesti.  Sen verran paineessa kuitenkin oli että neljää esinettä pureskeli ja yksi jäi peltoon
Itse jäljestämisessä ei todellakaan ollut moittimista ja tuomari harmittelikin esineillä epäonnistumista.
Tulos kuitenkin saatiin 74p eli mahdollisuus oli olemassa koulariin, tulos kun tulee saada molemmilta päiviltä.

Sunnuntaina oltiin vuorostamme iltapäivän ryhmässä. Tuuli edelleen jäätävän kovaa ja vaikka miten lämpimästi mielestäni olin pukenut tuntui, että seisaalleen jäätyy.
Sunnuntain tuomarina Vesa Laaksonen, bokseri-ihmisiä hänkin joten erityisen hienolta tuntui ilmoittautua hipun kanssa .

Jälki sujui taas tutulla taatulla tavalla, mutta jälleen esineet oli se mihin kompastuttiin. Ei niin pahasti kuin lauantaina, mutta hylsyjä saatiin kaksi eikä muutkaan yhtä lukuunottamatta erinomaisia olleet.
Jäljen lähetessä loppua ehdin jo säikähtää hipun sortuvan harhalle, kun suoran päästä se nappasi kulman ja lähti määrätietoisesti vielä uuteen suuntaan. Perässä oli mentävä ja varma olin että kohta kajahtaa että se oli sitten siinä. No niinhän se olikin.. kohta hippu hiffasi viimeisen esineen ja tuomari ilmoitti jäljen päätyneen. Ai että olivat sellaisen källin keksineet.

Hieno arvostelu 85p ja koulari IPO-FH. Ja kuulkaas on muuten ensimmäinen bokseri joka on saanut IPO-FH;ssa tuloksen molemmilta päiviltä tää mun hippu ja tulos tuli SM;ssä - niin siistii !


Kommentit