näytelmiä..




9 päivää ehdittiin olla kotona, kun jo pakattiin auto ja reissuressut lähti matkaan.
Onneksi koirat tuntuu tykkäävän karavaanailusta yhtä paljon kuin me kahdella jalalla kulkevat, ja het ensimmäisten pakaasien mukana ovat tunkemassa itseään kyytiin.

Tällä kertaa matkaa kertyy vaivaiset 480km ja kohde on Tuusniemi ja siellä järjestettävä koiranäyttely. Tuomarina kasvattajatuomari George Schogol, joka on aiemmin palkinnut Jaskan hyvinkin korkealle. Hillalle Schogolin arvostelu on ensimmäinen, joten yhtään ei voi tietää mitä mieltä tuomari on tästä hölökolvasta.

Kesän alun pohjoisen reissulla oli matka suunniteltu niin, että mennessä poiketaan Luoston näyttelyyn ja paluumatkalla Rovaniemellä.

Luostolle oli ilmoitettu kaksi bokseria, joten paljon ei tarvinnut pohtia keitä vastaan kisataan 😊
Pieni kiva näyttely Luoston hiihtokeskuksen parkkipaikalla ja vielä sattui leirintäaluekin olla naapurissa. Aamupalan jälkeen olikin mukava kömpiä autosta suoraan näyttelyalueelle.

Jaska pärjäsi odotetusti voittaen sekä Roppi- että veteraaniroppi-tittelit. Hilla sai tyytyä erittäin hyvään arvosteluun, hieman kun on vielä keskeneräinen kehitykseltään.
Kehän jälkeen ajettiin Sodankylään syömään ja kuluttamaan aikaa, kun tottahan mennään Jaska esittämään vielä rotunsa paras että rotunsa paras veteraani kehiin. Ja niinhän siinä kävi, että Jaska tituleerattiin koko näyttelyn neljänneksi parhaaksi veteraanikoiraksi WAU 💖




Vajaat kaksi viikkoa oltiin Lemmenjoella ja kotimatkalla pysähdyttiin Rovaniemen kansainvälisessä näyttelyssä, jossa sentään olisi tiedossa hiukka kilpailua, kun oli ihan 5 bokseria ilmoitettu. 

Eipä ollut turha pysähdys, Jaska taas ROPvetereaani aivan ihanalla arvostelulla. Tuomari ihasteli useamman kerran Jaskan ikäisekseen hienoa kuntoa ja ulkonäköä ja kiitteli, kun olin tuonut upean ukkelin hänen kehäänsä. Paras uros-tittelin vei kuitenkin nuori uros, jolla oli hieman enemmän pilkettä silmäkulmassa.
Mutta eipä jäänyt Hilla huonoimmaksi vaikka "ears olivatkin little bit flying away" 
Se oli paras narttu, vastakkaisen sukupuolen paras ja sai sertin ja Cacibin. Ja vaikka en olekaan ns näyttelyihminen enkä kierrä näyttelyitä, kuin sen verran, että saisin kerättyä ne sertit kolme kappaletta, jotka vaaditaan käyttötuloksen lisäksi Suomen muotovalio-titteliin, niin tuntuihan tämä hienolta. Eli voi onnea ja sit palkintojen määrää.. 
Jaska olisi jälleen päässyt jatkamaan kisaa näyttelyn parhaasta veteraani-tittelistä, mutta pitkä kotimatka oli edessä, joten koirat ja palkinnot autoon ja maantielle.





Ni nyt sitten on nokka kohti Tuusniemeä, minne on ilmoitettu 14 bokseria. Kova kisa ja hienoja koiria tiedossa, mutta Jaskaan on jälleen kova luotto.



Näytelmät näytelty ja niinhän siinä odotetusti kävi, että Jaska toi pisteet kotiin ollen PU1, VSP ja ROPVetsku. Ryhmäänkin jäätiin, mutta sieltä ei jäänyt kommentoitavaa.

Hilla oli tuomarin mielestä vielä kevyt ja tarvitsee aikaa..eli näyttelyissä juokseminen jatuu 😕

Kommentit