meillä asuu nyt Jaska

Jaska eli Jack Sparrow 7,5v muutti meille huhtikuussa. Se on Lisan toisesta pentueesta, isänä multi samppiooni, Atibox ja maailmanvoittaja Ido el Tomex.
Jaska lähti 8 viikkoisena Hollantiin Lisan ja Homerin kasvattajan luokse di Noi Vincere-kenneliin. Siitä oli tarkoitus tulla näyttelytähti ja kyllähän se jonkun verran kahdessa vuodessa ehti esiintyä.
Oli se Atiboxissa 2010 toiseksi paras keltainen urospentu, kun kilpakumppaneita oli 32. Atiboxissa 2011 niinikään nuortenluokassa vielä kuuden parhaan joukossa.
Vuonna 2012 perheen elämäntilanne muuttui ja minulla oli mahdollisuus ostaa Jack takaisin :)

Jack muutti Riihimäelle sukulaisten luokse ja eli siellä varmasti elämänsä parhaat vuodet normaalina kotikoirana. Tiina teki ison työn totuttaessaan Jaskan ns normikoiran arkeen. Ei se tiennyt leikkimisestä, leluista, nakeista tai mitä voisi merkitä sana "vietti" yhtikäs mitään. Sen elämän tehtävä oli ollut siihen asti osata seistä nätisti. Osata käyttäytyä muiden koirien kanssa ja matkustaa autossa. Ja helppo koira se onkin, olla kiltti-sen se todella osaa, se on todella kultainen koira - oikea kullannuppu urokseksi.

Tiina teki Jaskan ja Juha Korrin kanssa töitä, jotta koira saatiin tajuamaan mitä on leikkiminen. Ja että, saa olla bokseri ihan luvan kanssa. Aikaa ja varmasti hermojakin työ vaati, mutta niinpä vaan vuosien saatossa Tiina ja Jaska suorittivat MH-kuvauksen, BH:n ja edellisvuonna Esa Tapion treenaamana ZTP-testin.  Iso kiitos Tiina, en voi kyllin kiittää siitä mitä Jaska on sinulta saanut ja mitä olet sen eteen tehnyt - sinä annoit Jaskalle mahdollisuuden olla Jaska <3

Niinpä niin, Jaska tuli meille hoitoon huhtikuun alussa. Se tuli meille koiraksi. Se oli täyttämässä tyhjyyden ja lohduttamassa. Se oli koira jonka takia naulakossa roikkui panta ja remmi. Koira jota sai lenkittää, koira jolle sai ostaa ruokaa, koira jota sai harjata ja jonka kynsiä leikata. Jaska oli koira, jota sain katsoa silmiin ja itkeä "miksi et ole hippu?"
Jaska oli meillä viikon, lähdimme lomalle. Ja loman jälkeen Jaska tuli taas meille koiraksi.
Pikkuhiljaa aloin tottua Jaskan olemassaoloon ja aloin tajuta, ettei se ehkä olekaan koira. Se oli Jaska ja se oli aika kiva. Olimme kuin majakka ja perävaunu, se oli varjo joka seurasi minua herkeämättä mihin meninkin. Se tuntui mukavalta, mutta kait Jaskan ajatus oli lähinnä pitää huoli tuosta onnettomasta ettei ruoat unohdu.

Yhtenä päivänä lähdin taas viemään Jaskaa kotiinsa. Oli sovittu treffit puolimatkalle  ja ajaessa mietin kysymystä, jonka tulisin kohta Tiinalle esittämään. Mieli oli ristiriitainen.
No tavattiin ja Jaska hyppäsi autosta toiseen. Juteltiin niitä näitä ja purin poskeen miettiessäni miten esittää isoakin isompi kysymys Tiinalle, joka on ollut Jaskan elämän oma ihminen viisi vuotta. No mitäpä, jos muina miehinä ehkä silleen, että "pystyisitkö ajattelemaan, että Jaska asuisi meillä". Ja tuo ihana Tiina mietti hetken ja vastasi - "kyllä voisin, onhan se sunkin koira" Ja sitten tuli itku molemmilta.

Ellen nyt ihan hirviö-kasvattajalta/puoliomistajalta kuullostaisi-vaikka kieltämättä siltä tuntuukin :( niin puolustuksekseni on kerrottava, että Tiinalla on myös minibulli-Aina ja vuotinen malinois Elsa, nämä varmasti/toivottavasti vie ajatuksia ja aikaa.  Yhden koiran treenaaminenkin on aina helpompaa kuin kahden tai - nih :)

Jaska on ollut meillä kaksi kuukautta. Kevät on totuteltu yhdessäoloon ja on treenattu ahkerasti myös erikoisjälkeä. Kesäkuun alussa lähdettiin karavaanailemaan kohti Lappia ja se on kuin ikänsä reissaillut-se on nyt mun reissu-Ressu- ja se on oikeasti ihana ja rakas <3